Sisustusvinkit lemmikkien omistajille

Miten lemmikkejä omistavan kannattaa koristella kotinsa?

Kun hankitaan lemmikki kotiin, niin kannattaa ennen sitä miettiä onko koti sille varmasti turvallinen. Eri laiset lemmikit käyttäytyvät eri tavalla sisätiloissa ollessaan. Moni lemmikki asuu kotona vapaana eli ei ole häkissä kun ei itse olla kotona. Ne voivat sillä aikaa tehdä tuhojaan tai jotain itselle vaarallisia touhuja. Kotia sisustaessa voi myös ajatella lemmikin tottumuksia ja sitä mikä olisi lemmikille mieluisa sisustukseen liittyvä juttu. Lemmikit viettävät usein paljon aikaa kotona ja joskus jopa lähes koko elämänsä. Siksi on tärkeä miettiä miten koti kannattaisi koristella lemmikkiä ajatellen. Kaikki kodin koristeet, joista saa irti osia ja jotka lemmikki voi niellä, ovat vaarallisia. Kannattaa miettiä jokaisen koristeen kohdalla onko se turvallinen lemmikille.

Koristeet joista lemmikki pitää

Koristeet joita laitetaan kotiin voivat olla sellaisia, joista myös lemmikki pitää. Tämä riippuu tietysti siitä, mikä lemmikki on kyseessä. Kissat pitävät kiipeämisestä. Kissoille on olemassa monenlaisia kiipeilytelineitä, mutta miksipä se ei voisi näyttää myös sellaiselta, joka sopisi kodin koristeeksi. Kissoille löytyy monenlaisia ja värisiä kiipeilypuita. Sen voi valita sen mukaan mikä sopii parhaiten kodin väreihin.

Koirat eivät juurikaan kiipeile. Koirat pitävät kuitenkin siitä että niillä on paikka missä lepäillä. Koirakotiin voi hankkia koiralle makuualustan, joka sopii kodin sisustukseen. Alustoja on niin monenlaisia, että ne sopivat varmasti kotia koristamaan. Koirat pitävät myös leluista. Niille voi hankkia korin, joka sopii kodin väreihin.

Lemmikeillä pitää olla tietysti ruokakuppi ja vesiastia. Nekin voi valita sen mukaan että ne näyttäisivät korealta kodissa. Astiat ovat usein aina esillä, joten tarkka sisustaja tekee näin varmasti. Kun eläin syön niin ruoka ja juoma usein läikkyvät. Ruokailuastioiden alle voi hankkia jonkin vedenkestävän maton tai jonkin muun alustan. Tämäkin voi olla kodin sisutukseen sopivan näköinen.

Koristeet joita ei kannata laittaa lemmikkikotiin

On olemassa koristeita, joita ei kannata missään nimessä hankkia kotiin. Näitä ovat esimerkiksi myrkylliset kasvit. Varsinkin kissat ja koirat ovat usein hyvin kiinnostuneita mullassa olevista kasveista. Ne saattavat siksi myös maistaa niitä ihan huomaamatta. Ei siis kannata laittaa kotiin mitään myrkyllisiä kasveja. Jos lemmikki on hyvin kiinnostunut kasveista ja levittää aina niiden mullat pitkin kotia niin kannattaa miettiä voisiko niistä luopua kokonaan. Kaupoissa on myös paljon oikeannäköisiä muovikasveja. Niilläkin voi tarvittaessa koristella kotia.

Jos omistat kissoja, kaikenlaisten houkuttelevien pallojen hankkimatta jättäminen voi olla viisas ratkaisu. Esimerkiksi sisustukseen tarkoitetut pallovalot ovat yleensä hyvin suuri mielenkiinnon kohde kissoille – ne eivät siis ole hirveän pitkäikäisiä.

Myös sellaiset koriste-esineet kannattaa jättää hankkimatta, jotka voivat hajota vaarallisen mallisiksi paloiksi. Sellaisia ovat lasiset, alumiiniset ja paperiset koristeet. Lemmikki voi purra ne rikki ja terävät reunat voivat vahingoittaa lemmikin suuta. Jos sellaisia kuitenkin on kotona, ne pitää laittaa johonkin josta lemmikki ei niitä saa. Hyvä paikka olisi vaikka lasivitriini tai muu suljettu paikka.

Varsinkin pimeään aikaa monessa kodissa poltetaan kynttilöitä. Kun niitä poltetaan niin pitää muistaa että lemmikki voi mennä niihin koskemaan ja saada palovammoja. Palavaa kynttilää ei jätetä muutenkaan palamaan ilman valvomista, joten lemmikkikään ei pääse niihin koskemaan kun niitä valvotaan. Lemmikit ovat kuitenkin nopeita liikkumaan, joten kynttilöitä on parempi polttaa paikassa, johon ne eivät ylety tai pääse helposti.

Koirat eivät saa syödä suklaata eivätkä ksylitolia. Samoin tietysti lemmikeille ovat vaarallisia lääkkeet. Niille voi hankkia kotiin jonkin sisustukseen sopivan kaapin. Sinne voi laittaa sekä lääkkeet että muuta lemmikille vaaralliset aineet. Kaupoista löytyy myös ihan lääkekaappeja, jotka ovat hienoja sisustukseen sopiviakin. Ne eivät ole enää pelkkiä valkoisia seinäkaappeja.

Kuljetatko lemmikkejäsi paljon? Huomioi nämä asiat!

Ota nämä asiat huomioon lemmikkien kuljettamisessa

Koira autossa
Ei näin

Moni lemmikki elää lähes koko elämänsä sisätiloissa omistajansa kotona. Siellä niillä on kaikki mitä ne tarvitsevat ja turvallinen olo. Joskus lemmikin pitää sieltä kuitenkin poistua. Lemmikkiä täytyy käyttää eläinlääkärissä tai jotkut haluavat ottaa lemmikin mukaan reissuun. Ennen kotoa poistumista täytyy huolehtia että lemmikin kuljetukseen liittyvät asiat ovat kunnossa. Tämä riippuu siitä, mikä lemmikki on kyseessä, tai kuinka isosta lemmikistä on kyse. Moni asia on kuitenkin sama riippumatta lemmikistä.

Kuljetuskoppi ja muut kuljetustarvikkeet

Jos lemmikki asuu häkissä niin sen voi ottaa mukaan omassa häkissään. Sieltä löytyy kaikki tarvittava lemmikille. Tällaisia lemmikkejä ovat hamsterit, hiiret ja muut pienet eläimet. Jos häkki on kuitenkin niin iso, että sitä ei voi ottaa mukaan niin kuljetusta varten on hankittava pienempi häkki. Sen pitää olla sellainen johon mahtuu pienen lemmikin ruuat ja juomat. Siellä on hyvä myös olla lemmikille pesä, johon se voi mennä turvaan, jos matkan aikana lemmikkiä rupeaa pelottamaan. Lemmikillä on siellä myös hyvä nukkua.

Suuremmilla lemmikeillä kuten kissoilla ja koirilla pitää olla jo järeämmät kuljetushäkit tai – kopit. Varsinkin jos niitä kuljetetaan autossa tai muissa kulkuvälineissä. Jos niitä kuljetetaan autossa niin ne pitää saada sinne turvallisesti kiinnitettyä. Lemmikki ei saa liikkua autossa missään nimessä vapaana. Se voi häiritä kuskia ja jos kuski joutuu tekemään äkkijarrutuksen niin se voi olla sekä lemmikille tai muille autossa olijoille vaarallista.

Hamsterin kuljettaminen
Pienet lemmikit ovat helpompia kuljetettavia

Mikäli olet muuttamassa esimerkiksi Tampereella ja vuokrannut pakettiauton sieltä, otathan huomioon lemmikin kuljettamisen pakussa. Varsinkin jos mielit ollenkaan laittaa lemmikkiäsi pakettiauton takatilaan, on kuljetushäkki aivan ehdoton! Jo pienessäkin vauhdissa suuressa tilassa törmäysvauhti kasvaa erittäin suureksi ja vaaralliseksi!

Jos kyse on suuresta koirasta, niin sille voi hankkia auton peräkonttiin suuren häkin. Toinen vaihtoehto on hankkia koirille tarkoitetun turvavyön. Koiran voi myös laittaa takakonttiin siten että takakontin ja matkustamon välissä on verkko tai jonkin joka estää koiraa tulemasta matkustamoon. Varsinkin jos koiraa kuljetetaan usein autossa ja pitkiä matkoja, niin tämä on koiralle mukavampaa kuin olla kiinni turvavyössä. Silloin koira voi välillä nukkua takakontissa. Tätä varten on hyvä varata koiralle jokin alusta nukkumista varten. Mukaan voi ottaa myös jonkin koiran lempilelun tekemään koiran olon mukavaksi.

Myös kissan oloa voi helpottaa monella tavalla kuljetuksen aikana. Kissallekin voi ottaa mukaan jonkin lelun kotoa. Sen haju voi rauhoittaa kissaa ja tuoda kodin mieleen. Kuten kaikille lemmikeille niin kissallekin pitää varata mukaan ruokaa ja juomaa matkaa varten.

Muut huomioitavat asiat lemmikin kuljetuksessa

Moni lemmikki saattaa olla pahoinvoiva kuljetuksen aikana. Näin voi käydä varsinkin autossa. Lemmikeille on olemassa matkapahoinvointiin tarkoitettuja lääkkeitä kuten ihmisiille. Ne voivat auttaa. Usein varsinkin koiran kohdalla kyse on siitä että koira pelkää ja hermostuu ajon aikana. Siksi tärkeämpää on totuttaa koira matkustamiseen. Ensin voi tehdä vain lyhyitä testimatkoja ja sitten palkita koiran sen jälkeen. Tästä koira saa matkustamisesta positiivisen kuvan ja ei enää pelkää ja hermostu matkan aikana. Testata vai ensin vaikka niin että ei käynnistä autoa ollenkaan vai koira saa ensin totutella autoon.

Sitten kun lemmikin kanssa lähdetään matkaan niin pitää muistaa pitää taukoja. Varsinkin koiran pitää päästä tarpeilleen aina välillä. Koira tarvitsee myös jaloittelua niin kuin ihmisetkin pitkä matkan aikana. Vaikka koira pitäisikin matkustamisesta, niin sen voi myöhemmin ruveta pelkäämään sitä jos se joutuu pitkälle matkalle ilman taukoja.

Kissat ja pienet eläimet voivat tehdä tarpeensa kuljetuskoppiin. Sinne pitää siis laittaa mukaan paikka jonne sen voi tehdä. Vain sisätiloissa elävät kissat eivät uskaltaisikaan tehdä sitä ulos niin kuin koirat. Jos kissa pelkää matkustamista niin sille voi antaa vaikka kissanminttua.

Näin voit tehdä oman hiihtoreitin vaikkapa mökillesi

Hiihto, tuo suomalainen katoava kansanperinne. Muistan kuinka mummo kävi aina talviaikaan aamuisin hiihtämässä järven jäällä ja voi että, miten onnelliseksi se mummon teki. Pitäisiköhän itsekin kokeilla moista lajia? Saattaa olla vierähtänyt lähemmäs kymmenen vuotta, kun allekirjoittaneella on viimeksi ollut sukset jalassa..

Oma latu, paras latu?

Jos todella on innostunut hiihtämisestä, mutta matkaa lähimmälle suksittelupaikalle tulee enenmmän kuin omalle mökille, kannattaa varmasti tamapata itse latu. Kyllä, sinne omalle mökille.

Kuten jokainen tietää tai ainakin voi kuvitella, ei umpihangessa suksittelu ole mitenkään helppoa ja herkullista. Vähemmästäkin saa reitensä ja pakaransa hapoille. Hiihto on kuitenkin koko kropan parasta liikuntaa, jota ihan oikeiasti meistä jokainen voisi omalle kohdalleen harkita.

Syksy

Jos mielit omaa suksittelulatua omalle mökille, niin ala valmistautua tehtävään jo syksyllä. Miksi? Koska silloin on paras hetki tsekata reitti ladulle.

Jos omistat peltoa tai muuta aakeaa laakeaa menomestaa, niin huoli pois ja talven tullen vain tamppaamaan latua peltoon. Jos taas mökki sijaitsee lähes umpimetsässä, kannattaa alkaa ladun paikkaa tiirailemaan jo syksymmällä. Kukapa tahtoisi murtsikkasuksilla tehdä äkkinäistä ysikympin kulmaa ladulla tai hiihtää joka päivä kiveen niin että suksen palat vain lentävät pitkin lepikkoa? Tuskin kukaan.

Lähde siis kävelylle mökkimaastoon ja ota mukaan vaikka muovipussista leikattuja suikaleita, jotka kiinnität reitin varrelle. Kiinnitä suikaleet puihiin ja puskiin niin, että näet edellisestä suikaleesta aina seuraavan suikaleen. Näin tiedät suunnistaa oikeaan suuntaan tampatessasi latua ensimmäisiä kertoja.

Talvi ja tamppausoperaatio

Ensilumet sataa ja pian jo pääsee tamppailemaan latua omaan mökkimaastoon. Kannattaakin vierailla mökillä, kun lunta alkaa olemaan mukavasti. Ensilumi toki usein sulaa pois ja lunta saa odottaa reilusti ennen hiihtokelejä maastossa. Aloita tamppaaminen kuitenkin ajoissa. Voit käydä reittiäsi läpi kävellen tai vaikka vetämällä muksuja pulkassa. Reitti jää lumeen näkyviin ja pohja tamppautuu kovaksi ennen kuin alat suksien kanssa pyrkimään ladulle. On huomattavasti helpompi alkaa tekemään latua kun pohja on hieman kovempi. Ei sitten ihan jokainen risu ja puska tule suksen pohjassa mukana.

Latu

Kun lunta alkaa olla riittämiin ja alkutalven tamppausoperaatio alkaa olla loppusuoralla, kaiva sukset esiin varastosta. Kyllä, saat suksitella tampaamallasi reitillä ja hiljalleen alkaa muodostamaan latua reitille.

Muista että alku tulee olemaan todella kettumaista puuhaa. Etenkin siinä tapauksessa, jos et ole vuosikausiin hiihtänyt ja sukset tuntuu vain ja ainoastaan menevän sinne minne ne itse haluavat. Älä kuitenkaan anna periksi, tulet vielä saamaan oikein oivallisen ladun, koska hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty!

Sankka lumipyry

Mitä sitten, jos sankka lumipyry yllättää sinut joulupyhinä ja latu on vallan kadonnut näköpiiristä kun seuraavan kerran vedät hiihtimiä jalkaan? Latu todella saattaa olla kadonnut näköpiiristä ja siihen ei auta muu kuin seurata mahtavia merkkejäsi puissa ja puskissa, jotka myös todennäköisesti ovat kadonneet näköpiiristä. Yritä kuitenkin löytää lumikinoksista latusi ja reittisi. Ja jos niin ei tapahdu, niin ala ulkomuistista hiihtää moista reittiä, kyllä siihen uusi latu muodostuu, kunhan vain jaksaa tarpeeksi hiihtää..

Oletko laiskajaakko?

Tässä tapauksessa kannattaa turvautua käyttämään hieman kättä pidempää. Vuokraat siltä naapurin Peralta traktorin lumikauhalla varustettuna niin avot, jo alkaa umpihanki kaikota tieltä. Siitä sitten hieman heikkokuntoisempi pääsee varmasti hiihtämään läpi, ja latu muodostuu kuin itsestään!